TEEMAT! Syksy-talvi 2007
Syksyn muodissa löytyy monta teemaa, joten itse kunkin on helppo löytää oma "rooli", tai omat "roolinsa", joita haluaa lähteä toteuttamaan pukeutumisessaan. Alla joitakin päälinjoja:
Etnisyys, joka näkyi selvästi esimerkiksi Pradan näytöksissä mm. maanläheisinä sävyinä. Myös Balenciaga (kuva oikealla, klikkaa niin saat isomman kuvan) käytti etnisiä vaikutteita asukokonaisuuksissaan. Etnisiä koruja näkyi myös Bottega Venetan näytöksessä. Materiaaleina käytetään paljon eri tavoin käsiteltyä villaa. Tyyliin kuuluu myös erilaiset brodeeraukset ja maanläheiset värit. Hely on kovasti mieltynyt tähän suuntaukseen, mutta valitettavasti toteuttaminen taitaa jäädä ilman lisähankintoja venäläishuiviin. Tämä on kuitenkin hyvä teema, jolla lisätä arkipukeutumisen persoonallisuutta ja värikkyyttä.
Sport lux on ollut teemana jo useampana kautena. Tänä vuonna esimerkiksi Ralph Lauren yhdistää mustaa ja kultaa sporttityylissä. Muuten tyyli on kehittynyt jonkinlaisen retroglamourin suuntaan. Myönnettäköön, että Hely ei ole oikein ollut innostunut tästä tyylistä, vaikka Missy Elliottin musaa mielellään välillä kuunteleekin…
Sexy secretary, kuten Net-a-porter tätä teemaa kutsuu, on naisellisuudessaan enemmän Helyn mieleen. Tyylissä näkyy selkeitä 1940- ja -50-lukujen vaikutteita ja siihen kuuluu olellisena osana kynähame, asustettuna t-remmikengillä ja ryhdikkäällä nahkaisella olkalaukulla. Vyötärö on kapea ja luonnollisella paikallaan. Materiaaleina käytetään silkkiä, satiinia ja villakangasta. Tyyliä löytää esimerkiksi Biban, Calvin Kleinin, Celinen, Junya Watanaben, Marc by Marc Jacobsin (kuva vasemmalla) Paul Smithin ja Pringle of Scotlandin näytöksistä. Teema flirttailee myös vahvasti femme fatalen suuntaan. Jos olet miettinyt, miten yhdistelisit tänä syksynä trendikkäitä höyheniä, tässä on mahdollisuutesi!
Kaupunkisoturi ei jätä meitä rauhaan tänäkään talvena. Siihen kuuluu vahva motoristityyli: nahkaa, vetoketjuja ja bootsit. Nahkatakin kanssa sopii tyylikäs minihame tai tiukat farkut ja tietysti korkeat korot. Tiukkaa linjaa voi pehmentää vaikkapa kiharoilla.
Kaupunkisoturi-teemaan liittyy mielestäni läheisesti futurismi moderneine linjoineen (esim. ruotsalainen Hope) ja myös jollain tavalla keskiaika. Keskiaikaiseen tyyliin kuluvat tummat kireätkin vaatteet, joita pehmentävät esimerkiksi hupullisuus ja ornamenttikuvioinnit. Tikkikäsineet muistuttavat oikeastaan taisteluhanskoja. Alexander McQueen (kuva oikealla) on tämän teatraalisen tyylin mestari.
Minimalismi on myös ollut jo useamman kauden suosiossa. Tänä syksynä linja kapenee entisestään. Värit ovat yksinkertaisia ja neutraaleja, paljon mustaa, tummansinistä, harmaata ja valkoista. Tyyliä korostaakseen myös meikki ja hiukset on hyvä pitää luonnollisena ja asusteet tarpeeksi yksinkertaisina. Kansainvälisistä merkeistä Calvin Klein ja pohjoismaisista Filippa K. on tehnyt tästä tyylistä suorastaan tunnusmerkkinsä, mutta myös Marimekon Samu-Jussi Kosken ja Mika Piiraisen, Marnin ja Costello Tagliapietran mallistoista löytyy paljon minimalismia.
Lisäksi vaikutuksia on haalittu eri vuosikymmeniltä, esillä ovat ainakin 1920-, 40-, 70- ja 80-luvut.
Lähteet: Style.com, Net-a-Porter, Vogue, Marimekko ja Topshop.
